torstai 25. syyskuuta 2014

Pöllötunika

Pöllötunika pöllökankaasta :)



Kesämekkoja seniorille

Kesä on jo taakse jäänyttä elämää, mutta fiilistellään vähän! Tässä mekkoja, joita ompelimme viime kesäksi eräälle asiakkaallemme. Mallissa oli alas asti napit, mutta lyhensimme nappilistaa. 
Mekoista tuli mieleisiä, sillä niitä tehtiin vielä lisää talvikäyttöön :)








sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Verhokappa pojan huoneeseen

Pellavaa, tähtipuuvillan tilalle voi laittaa lähes minkä mieluisen kankaan haluaa, nostonarut juuttia.
Sisustusliikkeestä asiakas löysi vielä puutähdet.


torstai 28. elokuuta 2014

Verhokapan fiksaus

Aiemmin tehtyyn pellavaverhokappaan lisättiin pellavaruusut & -narut. 
Kapan reunassa oli aikaisemmin punaraitainen reunus.
Verhojakin voi siis tuunata ja fiksailla :)



lauantai 23. elokuuta 2014

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kirjontamalleja


Työntekijäni toi edesmenneen tätinsä kirjomia vanhoja, upeita liinoja näytille. 
Voi kun ne olivatkin kauniita ja hyvin tehtyjä! 
Tässäpä teillekin ihailtavaksi ja inspiraation lähteeksi:



















Hääpuku


Tässä kuvia ja selostusta asiakkaani tekemästä hääpuvusta:
"Hääpuvun materiaalina on ohut pellavapuuvillasekoitekangas. Helmassa on kaksinkertainen pellava, sen alla puuvillasatiinivuori ja erillinen silkkialushame. Silkkisen alushameen alla vielä tyllialushame. Hyvin toimi konsepti, vaikka liikkuvia osia aika paljon olikin. Yläosassa päällä pitsi, sen alla pellava ja alimpana puuvillasatiinivuori. Malli ja kaavat omiani. Puvun valmistin myös itse. Kankaan läpinäkyvyyden vuoksi ompelin helmaan vain aivan ohuen rullapäärmeen. Kangas oli helppoa ommella. Nyt puku jo pestynä kaapissa. Boleron neuloi ystäväni."

Aivan ihana puku ja hääpari! Onnea yhteiselle taipalleelle <3 nbsp="" p="">

Kuvat: Jussi Wäistö


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Laukkuja!

Voi miten pitkä hiljaisuus blogissa onkaan takana!
Nyt se loppuu!
Paljon on ommeltu ja tehty, mutta muut kiireet ovat menneet blogin päivittämisen ohi.
Tästä se taas lähtee!
:)


tiistai 31. joulukuuta 2013

Laudeliina-ideoita

Laudeliinasetti:
* Pesukinnas pellavafroteesta
* Laudeliina ja saunatyyny pellava "Karjalasta"
*Napit täältä


Yhden peffan laudeliina:
* Pellava Rustiikki
* Koristeeksi & ripustuslenkiksi pellavanauha


* Pitkä laudeliina esim. tästä pellavasta
* Koristeena pitsi, esim. tämä


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sängyn pääty

Asiakkaani Laura oli tehnyt isänpäivälahjaksi näin upean sängynpäädyn! 
Kiitos kuvasta! :)
Kangas on "Kansas".